Viisas vuohi

Vuohi Vuhi ja pässi Dinas tiesivät kumpikin, ettei metsä ollut niille turvallinen asuinpaikka. Muutakaan vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut tarjolla. Niiden vanha isäntä oli niin köyhä, ettei enää pystynyt ruokkimaan niitä, ja oli siksi päästänyt ne vapaiksi huolehtimaan itsestään.

Dinas pelkäsi uutta ympäristöään.

– Tämä metsä kyllä pelottaa minua. Luuletko, että pystymme pitämään sudet loitolla?

Vuhi heilautti partaansa ja vastasi, että hänellä oli suunnitelma. Hän otti säkin ja täytti sen puoliksi kuivilla puunpaloilla. Kun säkkiä ravisti, sisältä kuului ontto kolina. Vuhi heitti säkin olalleen.

– Älä sinä pelkää, Dinas. Kyllä me metsän eläinten kanssa puoliamme pidämme.

Samaan aikaan Pekka-susi kuljeskeli metsän polkuja. Hänellä oli selkä kipeänä ja jalat niin jäykät, että hän toivoi erityisen helppoa saalista. Kun hän huomasi vuohen ja pässin, hän ihmetteli, mitä ne tekivät tällaisessa paikassa. Hän arveli, että ne saisivat syyttää vain itseään, jos niille sattuisi jotakin.

Säkki kuitenkin herätti hänen epäluulonsa.

– Mitäs teillä siinä on? Ei mitään temppuja nyt! Vastatkaa heti, tai minun täytyy tappaa teidät molemmat.

Vuhi antoi säkin kolahtaa kevyesti.

– Tässä säkissäkö? Ei mitään erikoista, vain syömiemme susien pääkalloja ja luita. Emmehän olekaan saaneet sudenlihaa vähään aikaan, vai mitä, Dinas? Onpa hyvä, että tulit, sillä olemme nälkäisiä. Dinas, tapa susi!

Pässi painoi päänsä alas sarvet hyökkäysasennossa. Pekka oli liian häkeltynyt puolustautuakseen ja liian jäykkä paetakseen. Hän alkoi huutaa hätääntyneenä:

– Veljet, veljet! Älkää tappako minua! Olen ystävänne. Säästäkää minut, niin teen jotakin hyväksenne!

Vuhi käski Dinasta pidättämään hyökkäyksensä ja kysyi, mitä Pekalla tarkemmin sanoen oli tarjottavana.

– Lähetän teille kaksitoista sutta! Niistä saatte enemmän lihaa kuin tappamalla vain minut.

Vuhi myönsi laskelman oikeaksi. Kaksitoista sutta antaisivat tietenkin enemmän lihaa kuin yksi. Pekka saisi siis mennä, mutta hänen oli pidettävä lupauksensa.

Susi poistui niin nopeasti kuin jäykät jalat sallivat ja kokosi kaksitoista veljeään. Näille hän esitti asian aivan toisesta näkökulmasta. Metsässä oli kaksi kauheaa olentoa, vuohi ja pässi, jotka söivät susia. Niillä oli jo säkki täynnä susiparkojen luita; hän oli itse nähnyt säkin. Eikö kaikkien olisi viisasta paeta?

Muut sudet vastasivat närkästyneinä. Kolmetoista sutta juoksisi pakoon yhtä vuohta ja yhtä pässiä? Ei ikinä! Ne lähtisivät yhdessä taistelemaan.

– Älkää laskeko minua mukaan, Pekka sanoi. – Minä en halua enää nähdä niitä kahta.

Niinpä metsään marssi kaksitoista sutta, Pekan jäädessä pois. Vuhi näki niiden lähestyvän ja kiipesi puuhun. Dinas seurasi, mutta ei kyennyt nousemaan kovinkaan korkealle.

Sudet asettuivat tiiviiseen joukkoon puun alle ja huusivat olevansa valmiina. Eläinten sopisi nyt tulla alas!

Vuhi ilmoitti Dinakselle, että kaikki olivat saapuneet eikä aikaa pitänyt enää hukata. Pässin tuli hypätä niiden keskelle ja tappaa koko joukko.

Itse hän alkoi laskeutua puusta ja nosti säkillään hirvittävän metelin. Samalla hän tuuppasi Dinasta, joka luiskahti oksalta ja putosi suoraan susien selkään.

– Oikein, Dinas! Tapa ne kaikki! Älä päästä yhtäkään pakoon!

Vuhi kolisteli säkkiä entistä raivokkaammin. Seuranneessa hämmingissä sudet ryntäsivät pakoon joka suuntaan. Jokainen uskoi oman pelastumisensa olleen poikkeuksellisen hyvää onnea. Nuo kaksi olivat todella kauheita!

Tämän jälkeen Vuhi ja Dinas saivat jatkaa elämäänsä metsässä susien niitä häiritsemättä.