Metsän morsian

Eräällä maanviljelijällä oli kolme aikuista poikaa. Isän mielestä heidän oli aika mennä naimisiin. Hän käski jokaista kaatamaan puun ja lähtemään etsimään morsianta siihen suuntaan, johon puu kaatuisi.

Vanhimman pojan puu osoitti pohjoiseen, missä asui hänen tuntemansa kaunis tyttö. Toisen puu kaatui etelään, ja sielläkin odotti tuttu tyttö. Nuorimman, Veikon, puu sen sijaan osoitti suoraan metsään. Veljet nauroivat, että hän joutuisi kosimaan sutta tai kettua. Veikko päätti silti seurata puunsa osoittamaa suuntaa.

Metsässä hänen rohkeutensa alkoi vähitellen kadota. Mistä hän löytäisi morsiamen paikassa, jossa ei asunut ihmisiä? Silloin hän tuli pienen mökin luo ja astui sisään. Pöydällä istui hiiri, joka suki viiksiään.

»Täällä ei ole ketään», Veikko sanoi.

»Olenhan minä täällä», hiiri huomautti.

Veikko selitti etsivänsä morsianta ja kertoi isänsä neuvosta. Hiiri tarjoutui hänen morsiamekseen. Veikkoa nauratti ensin, mutta hiiri vakuutti osaavansa rakastaa häntä ja pysyä uskollisena. Kun se vielä lauloi hänelle kauniin laulun, hänen mielensä keveni. Ennen lähtöään Veikko suostui hiiren ehdotukseen.

Kotona vanhemmat veljet kehuivat tyttöjensä punaisia poskia ja vaaleita hiuksia. Veikko kertoi löytäneensä pienen, lempeän morsiamen, jolla oli samettinen puku. Tämän laulu teki hänet onnelliseksi. Veljet puhuivat pilkallisesti prinsessasta.

Jonkin ajan kuluttua isä halusi tietää, mitä morsiamet osasivat tehdä. Hän pyysi jokaista leipomaan leivän. Veikko epäili, pystyisikö hiiri siihen, ja lähti huolestuneena metsään.

Hiiri ilahtui hänen tulostaan ja kuunteli, mitä isä oli pyytänyt. Sitten se soitti pientä hopeakelloa. Mökkiin juoksi satoja hiiriä. Hiirimorsian käski jokaista tuomaan jyvän parasta vehnää. Pian kaikki palasivat, ja hiiri leipoi hienon vehnäleivän.

Vanhin veli toi isälle ruisleipää, toinen ohraleipää. Isä piti molempia hyvinä. Veikon valkoista vehnäleipää hän kuitenkin ihasteli erityisesti. Kun Veikko kertoi morsiamensa kutsuvan palvelijoitaan hopeakellolla, veljet tulivat kateellisiksi. Isä kehotti heitä olemaan iloisia veljensä puolesta.

Seuraavaksi isä pyysi näytteet morsiamien kutomista kankaista. Veikko epäili jälleen hiiren taitoja. Tämä kuitenkin soitti kelloaan, kutsui hiiret luokseen ja lähetti ne hakemaan hienoja pellavakuituja. Kuidut valmisteltiin ja kehrättiin langaksi, josta morsian kutoi kankaan. Se oli niin ohutta, että taiteltuna se mahtui pähkinänkuoreen.

Kotona vanhin veli esitteli karkeaa puuvillakangasta. Toisen kangas oli puuvillan ja pellavan sekoitusta ja hieman hienompaa. Veikko epäröi näyttää pähkinänkuorta, sillä hän pelkäsi saattavansa veljensä huonoon valoon. Kun hän lopulta ojensi sen isälleen, veljet purskahtivat nauruun.

Nauru loppui, kun isä avasi kuoren. Sen sisältä levittäytyi upea pellavakangas. Isä ei ollut koskaan nähnyt sellaista. Nyt hän halusi tavata kaikki kolme morsianta ja pyysi poikia tuomaan heidät seuraavana päivänä kotiin.

Veikko tiesi veljiensä nauravan, jos he näkisivät hiiren. Hän oli kuitenkin kiintynyt morsiamensa hyvyyteen eikä aikonut hävetä tätä. Metsässä hiiri innostui kutsusta ja halusi matkustaa vierailulle arvokkaasti. Hopeakellon soitto toi paikalle pähkinänkuorivaunut, joita veti viisi mustaa hiirtä. Yksi hiiri istui ajurina edessä ja toinen palvelijana takana.

Veikko kulki vaunujen vierellä. Hän rauhoitteli hiirtä ja vakuutti isänsä olevan ystävällinen. Heidän ylittäessään jokea kapeaa siltaa pitkin vastaan tuli mies. Tämä kumartui katsomaan outoa seuruetta, purskahti nauruun ja potkaisi vaunut hiirineen veteen.

Veikko huusi kauhuissaan, että mies oli hukuttanut hänen morsiamensa. Mies piti häntä hulluna ja kiirehti pois. Veikko jäi itkemään sillalle. Nyt hän ymmärsi, kuinka paljon oli rakastanut pientä, uskollista hiirtä.

Samassa joen vastakkaiselle rannalle nousivat kultaiset vaunut. Niitä veti viisi hevosta, ja mukana olivat ajuri ja palvelija. Vaunuissa istui kaunis prinsessa, joka kutsui Veikon viereensä.

Hän kertoi olleensa Veikon hiirimorsian. Hänen lumouksensa saattoi murtua vain, jos joku mies ottaisi hänet morsiamekseen ja toinen ihminen hukuttaisi hänet. Nyt molemmat ehdot olivat täyttyneet. Hän halusi lähteä Veikon kanssa tämän isän luo pyytämään siunausta avioliitolle.

Kotona koko perhe tuli kumarrellen vastaan. Isä hämmästyi nähdessään Veikon prinsessan rinnalla. Vanhemmat veljet puolestaan harmittelivat, etteivät heidänkin puunsa olleet osoittaneet metsään. He eivät ymmärtäneet, ettei Veikko saanut prinsessaa puun ansiosta vaan siksi, että oli kohdellut pientä hiirtä lempeästi.

Saatuaan isän siunauksen Veikko ja prinsessa lähtivät prinsessan valtakuntaan, menivät naimisiin ja elivät onnellisina yhdessä.