Sian viisaus

Kettu tahtoi aina olla muita viisaampi, oli sitten kyse mistä tahansa. Niinpä se löi kerran sian kanssa vetoa siitä, kumpi näkisi aamulla ensimmäisenä auringonnousun. Sika ei vastannut pitkällä puheella, vaan hyväksyi vedon ja räpäytti silmäänsä.

Yöksi kilpailijat asettuivat vuoren juurelle laaksoon, jonka vastakkaisella puolella kohosi toinen vuori. Kettu kääntyi kohti sitä vuorta, jonka takaa aurinko nousisi. Valinta tuntui siitä lupaavalta: kun se seuraisi juuri sitä suuntaa, josta aurinko oli tulossa, se ehtisi varmasti havaita nousun ennen sikaa.

Sika puolestaan asettui katselemaan vastakkaista vuorta, jonka takaa aurinkoa ei ollut odotettavissa. Kettu nauroi makeasti tuolle järjestelylle. Se oli valinnut auringon suunnan, kun taas sen kilpailija suuntasi katseensa aivan toisaalle.

Aamulla valo käyttäytyi kuitenkin tavalla, joka ratkaisi kilpailun sian eduksi. Nousevan auringon säteet osuivat ensin sen vuoren harjalle, jota sika katseli. Kettu ei nähnyt vastaavaa merkkiä omassa katselusuunnassaan, sillä auringon ja sen välissä kohosi toinen vuori.

Nähtyään vastakkaisen huipun valaistuvan sika nousi jaloilleen ja ilmoitti röhkäisten, että aurinko nousi jo.

Kettu hämmästyi ja kiisti aluksi koko asian. Joko se muka nousisi? Eihän vielä! Kun se kuitenkin kääntyi katsomaan sian kanssa samaan suuntaan, asia ei jäänyt epäselväksi: säteet olivat jo ehtineet vastakkaiselle vuorenharjalle.

Siten kettu havaitsi itsekin auringonnousun, mutta vasta sian jälkeen. Se joutui häpeissään tunnustamaan kilpailijansa voittajaksi.