Suomi / B2
Sadon jako
Mikko-ketun ja Pekka-suden yhdessä kylvämä ohrapelto oli valmis korjattavaksi. Ystävykset leikkasivat ohran, sitoivat kasvit yhteen ja veivät ne kuivumaan rakennukseen, jossa jyvät myöhemmin erotettaisiin varsista. Kun tämän työn aika tuli, ne pyysivät Osmo-karhua avukseen.
Osmo suostui, ja sovittuna päivänä kaikki kolme saapuivat paikalle. Ensin täytyi päättää, miten työ jaettaisiin.
Mikko kiipesi ketterästi katon puuosien luo.
– Minä pysyn täällä kannattelemassa palkkeja. Silloin ei ole vaaraa, että ne putoavat ja vahingoittavat teitä. Te voitte tehdä työnne siellä alhaalla täysin huoletta. Luottakaa minuun!
Osmo ryhtyi lyömään kuivaa ohraa, jotta jyvät irtoaisivat. Pekka puolestaan erotti kevyet kuoret painavammista jyvistä. Katon alla istuva Mikko pudotti silloin tällöin puunkappaleen muiden päälle.
– Varo! Haluatko tappaa meidät? nämä huusivat.
Mikko vakuutti, ettei niillä ollut aavistustakaan siitä, miten raskasta katon kannatteleminen oli. Niiden olisi syytä olla kiitollisia siitä, että alas putosi vain satunnainen pieni kappale. Ilman hänen apuaan ne molemmat jäisivät koko katon alle.
Karhu ja susi jatkoivat työtään ahkerasti. Kun ne viimein saivat urakan valmiiksi, Mikko hyppäsi alas. Hän venytteli aivan kuin olisi tehnyt kaikkein raskaimman työn.
– Olenpa iloinen, että tämä loppui! En olisi pystynyt pitämään kattoa paikallaan enää paljon kauempaa.
Pekka kysyi, miten yhteinen sato nyt jaettaisiin. Mikko osoitti lattialla olevia kasoja ja tarjosi ratkaisun, joka näytti yksinkertaisen oikeudenmukaiselta.
– Meitä on kolme, ja satomme on jo kolmessa kasassa. Suurin kasa kuuluu luonnollisesti suurimmalle meistä. Osmo saa siis sen. Keskikokoinen kasa tulee sinulle, Pekka. Koska minä olen pienin, minun osuuteni on pienin kasa.
Muut hyväksyivät jaon. Osmo otti suuren kasan kuivia varsia, Pekka keskikokoisen kasan kuoria ja Mikko pienen kasan puhtaita ohranjyviä.
Kaikki kolme lähtivät yhdessä myllyyn jauhamaan osuuksiaan ruoaksi. Kun myllynkivi pyöri Mikon jyvien päällä, siitä kuului karkea, raapiva ääni.
Osmo huomautti Pekalle, että ketun osuus kuulosti erilaiselta kuin heidän. Mikko oli kuitenkin valmis neuvomaan jälleen.
– Sekoittakaa omiinne vähän hiekkaa, niin niistä tulee samanlainen ääni.
Karhu kaatoi hiekkaa kuivien varsien joukkoon ja susi kuorien sekaan. Kun ne panivat myllynkivet uudelleen pyörimään, kuului tosiaan sama karkea ääni.
Tämä havainto tyydytti molempia. Ne lähtivät kotiin vakuuttuneina siitä, että niillä oli yhtä hyvä ruokavarasto talveksi kuin Mikolla. Ääni oli niiden mielestä riittävä todiste.
English summary · includes the ending
Mikko the fox and Pekka the wolf harvest their barley and ask Osmo the bear to help separate the grain from the dry plants. Mikko climbs under the roof, claiming he must hold it up to keep his friends safe. While the others work, he drops pieces of wood on them and says this proves how difficult his job is.
Afterwards, three piles remain: straw, empty grain coverings and clean grain. Mikko gives the largest pile to the largest animal, Osmo. Pekka receives the middle pile, and Mikko takes the smallest, which contains all the grain.
They go to the mill. Osmo notices that Mikko's grain makes a different sound from their portions. Mikko advises adding sand. They do so, and their millstones make the same rough noise.
The bear and wolf go home satisfied, believing their winter food supplies are as good as the fox's.
Adapted for Lejrbål from the credited source.
Read the source