Suomi / C1
Osmon osuus
Osmo-karhu tuli eräänä päivänä metsäaukiolle ja tapasi siellä miehen, joka oli kyntämässä. Karhu tervehti häntä ja kysyi, mitä hän teki.
Mies vastasi kyntävänsä peltoa. Kun maa olisi käännetty, hän tasoittaisi sen ja ryhtyisi kylvämään: puolet pellosta oli tarkoitus käyttää vehnälle, toinen puoli nauriille.
Suunnitelma herätti Osmon ruokahalun. Vehnä ja nauriit olivat hänen mielestään erinomaista syötävää. Ääneen hän kuitenkin puhui ensin työnteosta, ilmoittaen osaavansa itsekin kyntää ja tasoittaa maata.
– Mitä sanoisit siitä, että tulisin avuksesi?
Mies lupasi, että jos Osmo osallistuisi työhön, hän jakaisi sadon tämän kanssa. Karhu tarttui toimeen, ja kaksistaan ne saivat pellon nopeasti kynnetyksi, tasoitetuksi ja kylvetyksi.
Syksyn tullen kumppanukset lähtivät korjaamaan sitä, mitä olivat kasvattaneet. Naurismaalle saavuttuaan mies esitti kysymyksen, joka antoi Osmolle mahdollisuuden päättää oman osuutensa.
– Kumman haluat: maan päällä kasvavan osan vai maan alla kasvavan?
Osmo silmäili nauriiden runsaita, vihreitä lehtiä. Niiden rehevyys oli niin vakuuttavaa, että hän päätyi maanpäälliseen osuuteen.
– Anna minulle se, mikä kasvaa maan päällä.
Niin karhu sai nauriiden lehdet ja mies niiden maan alla kasvaneet, syötävät osat. Saatuaan nauriit kerätyiksi ne siirtyivät vehnän luo, missä mies tarjosi Osmolle samaa valinnanvapautta.
Täällä näkymä oli aivan toisenlainen. Vehnän varret olivat kuivia ja kutistuneita. Osmo katseli niitä viisaan näköisenä ja ilmoitti tekevänsä tällä kertaa päinvastaisen valinnan.
– Nyt sinun on paras antaa minulle se, mikä kasvaa maan alla.
Mies naurahti salaa ja hyväksyi ratkaisun. Karhun osuudeksi tulivat vehnän juuret, kun taas miehelle jäivät jyviä kantavat maanpäälliset osat. Näin kumpikin viljelykasvi oli jaettu juuri Osmon toivomalla tavalla.
Seuraavana talvena mies ja karhu kohtasivat jälleen. Mies kutsui Osmon päivälliselle, ja tämä suostui erittäin mielellään, sillä hän oli kovin nälkäinen.
Ensimmäiseksi pöytään tuotiin uunissa paistettuja nauriita. Osmo piti niitä poikkeuksellisen herkullisina.
– En ole koskaan maistanut mitään parempaa! Mitä nämä oikein ovat?
Mies kertoi, että kyseessä olivat nauriit juuri siitä pellosta, jonka he olivat yhdessä kylväneet. Osmo hämmästyi suuresti kuullessaan tämän.
Sitten tarjoiltiin vastapaistettua leipää. Karhu kehui sen makua yhtä innokkaasti kuin nauriiden ja kysyi jälleen, mitä hän söi.
– Tavallista leipää vain, mies vastasi. – Se on leivottu vehnästä, jonka sinä ja minä kasvatimme yhdessä.
Tämä tieto sai Osmon vielä suuremman hämmennyksen valtaan. Hän oli auttanut kasvattamaan molemmat kasvit ja saanut niistä itse valitsemansa osuudet. Silti miehen pöydässä kaikki maistui hänestä aivan erilaiselta.
– Minun nauriini ja leipäni eivät maistu vähääkään tällaisilta, hän huomautti.
Mies purskahti nauruun. Osmo puolestaan jäi ihmettelemään, mistä nauru johtui.
English summary · includes the ending
Osmo the bear meets a man preparing a field. The man plans to grow wheat on one half and turnips on the other. Osmo offers to help, and the man promises him a share of the harvest. Together, they prepare and plant the field.
In autumn, the man asks Osmo whether he wants the part above the ground or the part below. At the turnip field, the bear chooses the beautiful green leaves. The man takes the turnips. At the wheat field, Osmo sees dry stems and chooses the roots instead. The man keeps the grain.
The following winter, the man invites the hungry bear to dinner. Osmo praises the baked turnips and fresh bread, then discovers both came from their shared field.
He is amazed because his own turnips and bread taste nothing like these. The man bursts out laughing, and Osmo wonders why.
Adapted for Lejrbål from the credited source.
Read the source